Yhdistys
Esiintymisryhma
Tanssinohjaus
Tanssiarkisto
Galleria
Tapahtumia
Linkit

 

 

Takaisin

Tanssi-ilta Mirkun pubissa 13.5.2005

Marjatta, Jaana ja Heli

Ja seuraava seinä..

Minna ja Heli ja The King And I

Marjatta ja Sirpa

Kaamos-Kantrit Rovaniemellä 29.-30.1.2005. Ohjaajana Tiina Aalto

Tiina, Simo ja Ritu

Mervin kanttiinivuoro

Tiina näyttää mallia

Rivissä mennään!

Kurssilaiset

East Bound & Down 2000

BCD:n esitys

Devil In Me

Tanssi-ilta

 

 

Kantrihuumaa ja TLD2-kurssi Rovaniemellä 14.-15.8.2004. Ohjaajana Ari Ahrapalo

 

DJ Simo

 

TLD2-kurssilaiset

 

 

Ruskakantrit Rovaniemellä 15.-16.9.2001. Ohjaajana Ari Ahrapalo

Uudet paidat!

Monden salissa

 

Kädet mukaan!

Kurssilaiset

Omppukisa

 

RUSKAKANTRIT

Pohjois-Suomen alueen rivitanssiohjaajien koulutusviikonloppu

Lauantaina puolen päivän aikaan yhteensä 40 rivitanssijaa ympäri Pohjois-Suomea ja vähän kauempaakin kerääntyi nuorisotila Monden aulaan. Pian meille valkeni, että tällä kurssilla oppisimme uusien asioiden lisäksi tekemään perusasioita oikein. Ari Ahrapalo aloitti koulutuksen tanssiraamiemme oikaisemisella; kiskoimme itseämme paidanrinnuksista ympäri salia ja hetkeä myöhemmin opettelimme tanssi-intomme kurinalaistamista vesilasien kanssa tasapainoillen.

Lauantain ja sunnuntain mittaan harjoittelimme useita teknisiä asioita, ja aina välillä opettelimme jonkin tanssin, jossa kyseistä asiaa pääsi testaamaan. Jalkojen perusasennot, spotting-tekniikkaa, käännöksiä ja pyörimisiä, latinalaista liikehdintää cuban motionin myötä ja  haastavampia liikesarjoja tuli käytyä läpi.

Lauantai-iltana oli kurssibileet Flirtti-yökerhossa Evergreens-bändin ja kantri dj:n tahdittamana. Joulupukkikin tapahtumassa vieraili, onhan hän Napapiirin Kantrin kunniajäsen. Reisilihasten kestävyyttä mitattiin ”omena polvien välissä” -tanssikisalla, ja hermojamme lattialla pompahdelleilla norjalaisilla sotilaspojilla.

Sunnuntai-iltapäivällä jouduimme sanomaan väliaikaiset hyvästit erinomaiselle kouluttajallemme sekä kaikille uusille ystäville, uusia tapaamisia ja koulutuksia on varmasti tiedossa!

 

Tanssi-ilta Tivolissa 21.2.2001

Tanssinohjausta

Crazy Little Thing